Raaka-aineet

Luonnonkosmetiikka raaka-aineetUseat Euroopassa ja Yhdysvalloissa tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että synteettisesti valmistetut ja mineraaliöljyjä sisältävät kosmetiikkatuotteet häiritsevät ihon toimintoja. Ne ovat osasyynä lisääntyviin allergioihin ja ihoreaktioihin sekä voivat jopa olla elimistölle vaarallisia.

Iho on ihmisen suurin elin ja puoliläpäisevä kalvo, jonka tarkoituksena on suojata elimistöä. Ihon kautta on tarkoitus poistaa kuona-aineita. Ei siis ole aivan samantekevää mitä iholleen laittaa.


Luonnolliset raaka-aineet

Acer saccharum (vaahterasiirappiuute) + Citrus medica limonum–uute (sitruuna) Saccharum officinarum –uute (sokeriruoko) + Vaccinum myrtille –uute (mustikka) + Citrus aurantium dulcis –uute (appelsiini): Kasviperäinen. Kun uutteet yhdistetään saadaan aikaiseksi viiden kosmetiikassa yleisimmin käytetyn hedelmähapon; glykoolihapon, maitohapon, sitruunahapon, omenahapon ja viinihapon muodostama tehococtail.
– Glykoolihappo on kaikkein pienin aha-hapoista (AHA). Se on pienen kokonsa ansiosta erinomainen kuoriva aine jonka ihoa pehmentävä vaikutus tuntuu välittömästi. Glykoolihappo parantaa ihon pintaa ja ulkonäköä. Se auttaa vähentämään ryppyjä, aknea ja hyperpigmentaatiota. Glykoolihappo vaikuttaa epidermiksen ylimmässä kerroksessa jossa se heikentää kuolleita ihosoluja yhdessäpitäviä rasvasidoksia. Poiskuoritun kuolleen ihosolukon alta pääsee pintaan nuorempi, elastisempi ja kiiltävämpi ihokerros.
– Maitohappo on erinomainen ihon kosteuttaja
– Sitruunahappo aktivoi proteiinien tuotantoa
– Omenahappo ja viinihappo lisäävät ihon elastisuutta

Adonsonia digitata: Baobaböljy REILUKAUPPA. Kasviperäinen. Baobaböljyn useat terapeuttiset vaikutukset perustuvat sen sisältämiin rasvahappoihin. Se sisältäää mm välttämättömiä monityydyttymättömiä rasvahappoja (linoleiinihappo (omega-6), yksinkertaisia ei-tyydyttyneitä rasvahappoja (oleiinihappo sekä ei-tyydyttömättömiä rasvahappoja. Baobaböljyllä on mm. seuraavia kosmettisia vaikutuksia: ihoa ravitseva, suojaava, pehmentävä, jäntevöittävä ja uudistava. Beobaböljy antaa iholle hehkeyttä ja elastisuutta sekä suojaa sitä ennenaikaiselta vanhenemiselta.

Aesculus hippocastanum (Horse chesnut) seed extract: Hevoskastanjauute. Kasviperäinen. Alkujaan Vähä-Aasiasta (Himalaja) kotoisin olevasta puusta on tullut yleinen Euroopassa. Hevoskastanja on arvostettu ja yleisesti käytetty kasvi erityisesti verenkierto-ongelmien hoidossa (suonikohjut, väsyneet jalat, verisuonten seinämien vahvistaminen). Puun kuorta ja siementä (kastanjaa) käytetään yleisesti fytoterapiassa niiden sisältämien aineosien vuoksi; ne vahvistavat verisuonia ja vähentävät niiden läpäisevyyttä. Flavonoideilla on tulehdusta ehkäiseviä ja nesteidenkiertoa parantavia vaikutuksia. Paikallisesti käytettynä hevoskastanja virkistää ja jäntevöittää ihoa.

Allatoin: Allatoiini. Kasviperäinen (on olemassa myös synteettistä allatoiinia). Allatoiini korjaa ihoa nopeuttamalla ihosolujen uudistumista. Se vaikuttaa myös ihoseerumin tuotantoa tasapainoittavasti ja ihon kosteustasapainoa parantavasti. Väsyneestä, karheasta ja rohtuneesta ihosta tulee pehmeä ja sileä. Allatoiinilla on myös kyky ”liuottaa” keratiinia mikä helpottaa kuolleiden ihosolujen poistumista iholta.

Amaranthus caudatus seed oil: Revonhännän siemenöljy. Kasviperäinen. Revonhäntää voi verrata gluteiinittomaan viljaan sillä sen ei ole todettu aiheuttavan allergioita. Jo muinaiset Inkat käyttivät Squalenia, C-vitamiinia ja erittäin harvinaista E-vitamiinin muotoa (tokotrienolia) sisältäviä revonhännän siemeniä ihonhoitoon.

Anthemis nobilis: Roomalainen kamomilla. Länsi-Euroopasta ja Pohjois-Afrikasta peräisin oleva roomalainen kamomilla (tunnetaan myös nimellä jalosauramo) kasvaa nykyisin Euroopan lauhkeilla ilmastovyöhykkeillä.Kamomillasaunio (Matricaria recutita)on ominaisuuksiltaan ja käytöltään jalosauramon tapainen mutta roomalaisen kamomillan parantavat ominaisuudet ovat suuremmat.Kosmeettiset ominaisuudet: Ulkoisesti kamomillaa käytetään rauhoittavien voiteiden ainesosana. Viimeaikaiset tutkimustulokset ovat nostaneet kamomillan phyto-kosmeettisten raaka-aineiden eturiviin. Sen sisältämän atsuleenin anti-allergeenisten ja ihoa rauhoittavien omaisuuksiensa vuoksi se mahdollistaa aivan uusia ulottuvuuksia herkän ihon hoidossa. Kamomillaa onkin jo kauan käytetty mm ekseeman hoidossa.

Aspalathus linearis leaf extract: Punainen tee –uute (Rooibos). Kasviperäinen. Palkokasvien heimoon kuuluva Rooibos kasvaa ainoastaan Etelä-Afrikan lounaisosien ylätasangoilla. Kuivaan ja kuumaan ilmastoon sopeutunut kapealehtinen kasvi on erittäin tehokas säilöntäaine ja antioksidantti (eliminoi ihoa vanhentavia vapaita radikaaleja).

Asparagopsis Armata extract: Orgaaninen, merilevästä peräisin oleva piidioksidi. Kasviperäinen. Luonnon säilöntäaine. Runsaasti piidioksidia sisältävä vaaleanpunainen merilevä parantaa ihon rakennetta ja kosteustasapainoa. (Katso orgaaninen piidioksidi).

Bambusa arundinacea: Bambu-jauhe. Kasviperäinen. Bambu on heinäkasviryhmä johon kuuluu yli tuhat eri lajia. Bambuja kasvaa sekä villinä että viljeltynä ympäri maapalloa ja ne voivat kasvaa jopa 30 metriä pitkiksi ja 4000m korkeudessa. Bambut ovat erittäin nopeakasvuisia ja monikäyttöisiä ja niiden viljelyä onkin viime vuosina lisätty huomattavasti. Bambusta voidaan käyttää hyödyksi koko kasvi. Sen varsi on erittäin kuitupitoinen ja sitä voidaan käyttää mm rakennusmateriaalina, huonekaluteollisuudessa, paperin valmistuksessa, vaateteollisuudessa ja polttopuuna. Kasvin nuoria versoja käytetään myös ravintona. Bambumetsiä kasvatetaan myös kompensoimaan nopeasti vähenevien sademetsien aiheuttamaa kasvillisuuden vähenemistä. Bambut sisältävät runsaasti silikaa ja ne parantavat siksi fosforin imeytymistä ja auttavat poistamaan solujen sisällä olevia kuona-aineita sekä vahvistamaan ihon tiettyjä kudoksia. Raemuodossa bambu on erinomainen ihoa aktivoiva ja kuoriva aine.

Bisabolol: Bisabololi. Kasviperäinen. Tätä rauhoittavaa ja jopa tulehduksia parantavaa molekyyliä voidaan uuttaa useasta eri kasvista mm kamomillasta. Couleur Caramelin kosmetiikka-tuotteissaan käyttämä bisabol on peräisin Brasiliassa kasvavan Candeia-kasvin (Vanillomopsis erythropapa) eteerisestä öljystä.

Borrago officinalis: Rohtopurasruohoöljy. Rohtopurasruoho tunnetaan myös nimellä kurkkuyrtti. Vähemmän tunnetun rohtopurasruohon siemenöljy sisältää vielä runsaammin arvokasta gammalinoleenihappoa (GLA). Kosmeettiset ominaisuudet: poikkeuksellisen paljon monityydyttämättömiä rasvahappoja sekä A-, D-, E-, ja K-vitamiineja sisältävällä öljyllä on useita ihon uudistumiseen vaikuttavia ominaisuuksia. Rohtopurasruohoöljy antaa kuivaan, elottomaan ja väsyneeseen ihoon kimmoisuutta, elastisuutta sekä jäntevöittää ihoa. Alpadermin tuotteissa on rohtopurasruohoöljyä käytetty aktiivisena aineosana tavallista suurempana pitoisuutena  mahdollisimman suuren hoitovaikutuksen saamiseksi. Erityisesti öljyn prostaglandiinirasvahappojen muodostumista ehkäisevä vaikutus auttaa lievittämään tehokkaasti tulehduksia.

Butyrospermum parkii (shea butter) fruit: Karitevoi (Shea-voi) LUOMU. Kasviperäinen. Karitepuu kasvaa Lounais-Afrikan savanneilla. Karite voi kasvaa jopa 15 metrin korkuiseksi ja sen ympärysmitta voi olla yli metrin. Erittäin pitkäikäinen karitepuu (voi elää pari-kolme vuosisataa) antaa hedelmiä vasta viidestätoista vuodesta eteenpäin. ”Aikuisiän” puu saavuttaa 30 vuoden iässä jolloin se antaa n. 20 kg hedelmiä joista saa noin 5 kiloa pähkinöitä ja niistä puristettua vajaan 1 kilon karitevoita. Puun tuotto on suurimmillaan 50 ja 100 vuoden välillä mikä hankaloittaa huomattavasti puiden viljelyä. Karitepuun pähkinästä mekaanisesti kylmäpuristettu rasva-aine kosteuttaa ja suojaa ihoa erittäin tehokkaasti. Runsaasti ei-saippuoituvaa allatoiinia, E-vitamiinia (luonnon antioksidantti) ja karatenoideja (A-vitamiinin esiaste) sisältävästä koostumuksestaan johtuen karitevoi on erinomainen kosmetiikkateollisuuden raaka-aine. Karitevoi on koostumukseltaan hyvin paksua ja rasvaista. Se rauhoittaa ihoreaktioita, rasvoittaa ja siloittaa jopa erittäin kuivaa ja karheaa ihoa. Ihosolujen metabolismia aktivoivana karite on erinomainen anti-age tuote. Kliinisissä tutkimuksissa kariten on todettu vilkastuttavan paikallista pintaverenkiertoa ja siten parantavan ihon hapensaantia ja kuona-aineiden poistumista ihosta. Karitea käytetään myös ihottumien (aurinko, eksema jne) hoidossa sekä estämään raskausarpien syntymistä. Atooppisen ihon tehotuote.

Calendula officinalis: Tarhakehäkukka. Tarhakehäkukka on yleinen Euroopan lauhkean ilmaston puutarhoissa,  sen lääkinnällistä lajiketta ei kasva villinä. Tarhakehäkukan kauniit keltaiset kukat ovat täynnä hoitavia aktiiviaineita. Kosmeettiset ominaisuudet: Tarhakehäkukka on erittäin rauhoittava rohtokasvi. Kosteuttavien ja antiseptisten ominaisuuksiensa vuoksi se on erinomainen kasvi ihonhoidossa käytettäväksi. Kehäkukkauute nopeuttaa haavojen paranemista ja sopii siksi ihohalkeamien ja -naarmujen hoitoon.

Caprylic/capric triglycerides: Kasviperäinen. Kookospähkinästä ja palmupuusta saatava kasviöljy. Ihoa pehmentävä ja jäntevöittävä vaikutus. Auttaa ihoa säilyttämään luonnollisen kosteus-rasvatasapainonsa.

Cellulose gum: Selluloosakumi. Kasviperäinen. Valmistetaan kasvien soluseinämien rakennusaineesta, selluloosasta. Käytetään yleisesti hyytelöivänä ja koostumusta tasaavana tekijänä kosmetiikassa ja elintarvikkeissa.

Centaurea Cyanus Flower Water: Ruiskaunokin kukkavesi LUOMU. Kasviperäinen. Kreikkalaisen tarun mukaan Flore-jumalatar muutti runoilija Cyanoksen ruiskaunokiksi hänen kuolemansa jälkeen jotta hänen luontoa ylistävät runonsa säilyisivät aikojen loppuun asti. Noin 30-60cm korkeaksi kasvavalla kasvilla on safiirinen sininen kukka. Ruiskaunokin kukkavesi rauhoittaa, syväpuhdistaa, laskee turvotusta ja virkistää ihoa. Kasvia suositellaankin käytettäväksi silmien ja silmäluomien puhdistuksessa sillä se vähentää silmäluomien turvotusta ja hoitaa särkeviä silmiä. Ruiskaunokki rauhoittaa myös piilolinssien käytöstä tai kloorivedessä uimisesta aiheutuvaa silmien kirvelyä.

Cera alba: Mehiläisvaha LUOMU (Hoitosarja). Luonnosta peräisin oleva. Mehiläisvaha on vanhin tunnettu luonnonvaha. Monet eri mehiläislajit käyttävät vahaa pesänrakennusmateriaalina. Mehiläiset erittävät vahaa vatsassaan sijaitsevista rauhasista. Mehiläisvahojen väri ja tuoksu voivat vaihdella huomattavasti. Kerätty mehiläisvaha sulatetaan ja puhdistetaan epäpuhtauksista joko suodattamalla, puristamalla, linkoamalla tai paineastiassa. Puhdistettu mehiläisvaha vaihtelee väriltään valkoisesta ruskean keltaiseen. Mehiläisvahalla on erinomaisia ihoa hoitavia vaikutuksia. Se on ihoa erittäin ravitseva, suojaava ja hoitava raaka-aine. Mehiläisvaha myös muodastaa suojaavan kalvon iholle ja auttaa näin parantamaan ihon kosteuspitoisuutta. Couleur Caramelin kosmetiikkatuotteissaan käyttämä mehiläisvaha on luomusertifioitua eli kerätty mehiläisiä ja heidän pesiään vahongoittamatta.

Cetearyl olivate: Kasviperäinen. Hellävarainen, oliiviöljystä jalostettu emulgointiaine.

CI: Luonnosta peräisin oleva. Kaikki CI alkuiset raaka-aineet ovat ovat luonnosta saatavia värejä tai pigmenttejä (mm. rauta, kromi, titaani, mangaani, oksidien johdannaisia).

Citric acid: Sitruunahappo. Bioteknologian tuote. Sokereista käymismenetelmällä valmistettu. Tasapainoittaa tuotteen pH:ta.

Citrus aurantium amara: Appelsiininkukkavesi LUOMU. Kasviperäinen. Appelsiininkukkavettä saadaan nimensä mukaisesti appelsiinipuun kukista. Appelsiinipuun valkoiset aromikkaat kukat kukkivat huhti- toukokuussa. Antiikin aikana morsiamet kantoivat tuoksuvia appelsiininkukkaseppäleitä hiuksillaan. Appelsiininkukkavettä on Välimeren alueella käytetty vuosisatoja ihonhoidossa sekä leivonnaisten ja jälkiruokien maustamisessa. Erittäin hellävaraista ja lempeästi tuoksuvaa vettä voidaan käyttää myös herkän ihon hoidossa. Monikäyttöisen apelsiinikukkaveden aktiivisia vaikutuksia ovat: Ihoa kosteuttava, virkistävä, rauhoittava ja pehmentävä. Appelsiininkukka tasapainoittaa tehokkaasti rasvaista ihoa ja rauhoittaa väsyneitä silmäluomia. Aromaterapiassa appelsiininkukan eli nerolin eteeristä öljyä käytetään stressin, rauhattomuuden, ahdistuneisuuden, pelkotilojen ja hermostuneisuuden hoidossa.

Citrillus lanatus: Vesimelonin siemenöljy LUOMU. Kasviperäinen. Vesimelonin siemenöljyä käytetään kuivan ja vaurioituneen ihon hoitoon sekä kasvojen että vartalon iholla. Kalaharin autiomaasta kotoisin oleva vesimelonilajike on köynnösmaisesti kasvava kasvi jonka keltainen kukka antaa vaaleanvihreitä tai keltalihaisia meloneja. Ruskeista siemenistä puristetulla öljyllä on ihoa virkistäviä, kosteuttavia ja uudistavia vaikutuksia. Öljyn sisältämät molekyylit osallistuvat myös verisuonten seinämien vahvistamiseen ja pehmentävät ihoa tehokkaasti. Erittäin runsaasti välttämättömiä rasvahappoja sisältävä öljy imeytyy helposti ihoon.

Citrus aurantium dulcis fruit water: Appelsiinivesi LUOMU. Kasviperäinen. On koostumukseltaan lähellä solujemme nesteitä ja toimii siksi hyvin ihon kanssa yhdessä. Flash-tislausmenetelmä yhdistää korkea lämpötilan ja nopean kiertoliikkeen. Lämpöä valmistusprosessi vaatii kuitenkin vain muutaman sekunnin. Valmistusmenetelmä mahdollistaa irroittamaan kaiken kasvin sisältämän veden ja palauttamaan sen samaan olomuotoon. Appelsiinivesi sisältää erittäin vaikeasti lähestyttäviä arvokkaita kasviperäisiä aineita kuten hivenaineita, mineraalisuoloja ja veteen liukeavia eteerisiä öljyjä.

Citrus aurantium dulcis: Appelsiiniuute KATSO Acer Saccharum

Citrus medica limonum –uute: Sitruuna KATSO Acer Saccharum

Commiphora myrrha extract: Mirhamiuute. Kasviperäinen. Mirhami on piikikäs balsamipuiden sukuun kuuluva puulaji, joka kasvaa Afrikan puoliaavikkoisilla alueilla. Heti kuoren alla olevat kanavat erittävät öljymäistä nestettä, hartsia, joka jähmettyy pinnassa vaaleankeltaisiksi pisaroiksi. Kuivuessaan tuote muuttuu ruskeaksi ja kerätäänkin talteen juuri kuivien kesäkuukausien aikana. Tämä arvokas, jo Antiikin aikana tunnettu ja käytetty aine oli kullan ja suitsukkeen lisäksi yksi Kolmen itämaan tietäjän lahjoista Jeesus-lapselle. Mirhamin käytöstä lääkevalmisteissa ja rasvoihin sekoitettuna kauneudenhoidossa (kosteuttaa ihoa ja ravitsee kynsiä) on säilynyt todisteita nykypäiviin asti. Balsamoinnissakin käytettyä mirhamia on löydetty myös muinaisten Egyptin faaraoiden hautakammioista. Myös Mekan salvaksi kutsuttua pihkaa käytetään yhä nykypäivänäkin useaan eri tarkoitukseen; lääkeaineena, hajuvesissä, uskonnollisissa seremonioissa suitsukkeissa, tuoksupusseissa… Alkuperäisessä hartsimuodossa tai eteeriseksi öljyksi tislattuna, mirhamia käytetään rauhoittavien, antiseptisten, ihoa korjaavien ja virkistavien ominaisuuksiensa vuoksi.

Decyl oleate: Kasviperäinen. Kookospähkinästä ja palmupuusta saatava rasva-aine. Pehmentää ja uudelleenrakentaa ihoa.

Decyl olivate: Kasviperäinen. Oliiviöljystä ja alkoholista valmistettu rasva-aine. Pehmentää ja rasvaa kuivaa ihoa.

Dicaprylyl carbonate: Kasviperäinen. Pehmentää ihon pintaa ja jättää sen samettisen pehmeäksi.

Equisetum arvense (Horsetail) extract: Peltokorteuute. Kasviperäinen. Peltokorte kasvoi jo primaarikaudella eli noin 50 000 miljoonaa vuotta sitten. Erittäin runsaasti piidioksia sisältävää peltokortteen tuhkaa käytettiin ennenmuinoin mm. tinapannujen kiillottamiseen. Myös terveydenhoidossa peltokorte on yksi kautta aikojen käytetyimpiä kasveja. Monikäyttöisellä kasvilla on mm. seuraavia ominaisuuksia; antiseptinen, puhdistava, vahvistava, immuunijärjestelmää stimuloiva. Runsaasti mineraaleja sisältävä kasvi, vilkastuttaa myös punaisten verisolujen muodostumista, estää solujen hapettumista ja korjaa ihoa (erityisesti tuore kasvi). Ulkoisesti peltokortetta käytetään mm haavojen, syylien, jalkahaavojen, proriasiksen, allergisten ihoreaktioiden hoidossa jne…

Ethylhexyl palmitate: Kasviperäinen. Palmupuusta saatava rasva-aine. Pehmentää, siloittaa ja uudelleenrakentaa ihoa.

Euphorbia cerifera (Candelilla) wax: Kandelillavaha. Kasviperäinen. Meksikon autiomaassa kasvavasta kandelilla-kasvista saatava vaha suojaa ihoa ja uudelleenrakentaa sitä ihon pintakerroksia siloittamalla ja ihon rasvatasapainoa tasapainoittamalla.

Fagus sylvatica extract: Euroopanpyökkiuute LUOMU. Kasviperäinen. Aktiivinen anti-age aine. Pyökkiuute uutetaan lehtien silmuista joissa tehoaineiden määrä on täysikasvuista lehteä suuremmat. Uutteella on solujen hapenkäyttöä ja proteiinisynteesiä parantava vaikutus. Pyökkiuute parantaa myös ihon kosteuspitoisuutta ja laskee huomattavasti turvotusta.

Glycerin: Glyseriini. Kasviperäinen. Kemiallisen rakenteensa ansiosta glyseriini pystyy sitomaan ja kiinnittämään itseensä huomattavan suuren määrän vettä. Glyseriini on erittäin kosteuttava, pehmentävä ja siloittava. Sitä käytetään kosmeettisissa tuotteissa myös niiden kosteuspitoisuuden vakaana ja tasaisena säilyttämiseksi.

Glyceryl stearate citrate / Glyceryl stearate / Glyceryl oleate citrate: Kasviperäinen. Glyseriinistä, steariinista, sitruunahaposta valmistettuja emulgointiaineita. Ihoa tasapainoittavina auttavat iho säilyttämään kosteustasapainonsa sekä uudistumaan.

Glycine Soja (Soybean) oil: Soijaöljy LUOMU. Kasviperäinen. Soijaa käytetään pääasiallisesti ihon vanhenemista estävien aineosiensa vuoksi mutta myös ihoa vahvistavien, kosteuttavien ja virkistävien ominaisuuksiensa johdosta. Soija muodostaa suojaavan kalvon iholle, pehmentää ja suojaa. Hidastaa ihon ennenaikaista vanhenemista ja suojaa sitä tulehduksilta. Soijasta puristettua neitsytöljyä käytetään niin aikuisten kuin vauvojenkin kasvojen ja vartalon ihon hoidossa sekä hierontaöljyissä. Palkokasveihin kuuluva soija on kotoisin Kiinasta. Sen pienet violettiin vivahtavat kukat kasvavat aivan lehtien alaosiin kiinni. Soijan hedelmä on kynsimäinen palko, jossa voi olla jopa puolisen tusinaa siementä. Siemenistä puristettava öljy sisältää runsaasti elimistölle tärkeitä rasvahappoja, jotka antavat sille ihoa kosteuttavat ja rakentavat ominaisuutensa.

Hectorite: Rassoulisavi. Mineraaliperäinen. Rassouli on saviperäinen saippuoituva pehmeä maalaji jonka pääaineksena on hienojakoinen mineraalihiukkasmassa. Rassul-savea löytyy Maghreb-maista (Marokko, Tunisia, Algeria) ja sitä on käytetty Antiikin ajoista asti ihon ja hiusten hoidossa. Sitä työstetään yhä edelleen perinteiseen tapaan. Louhimisen jälkeen raaka-aines kuivataan, pestään vedellä epäpuhtauksien poistamiseksi, suodatetaan ja kuivataan auringossa. Valmiit rassoul-harkot mikronisoidaan äärimmäisen hienojakoisen koostumuksen aikaansaamiseksi. Monikäyttöinen rassouli sopii hyvin kaikille ihotyypeille ja erityisen hyvin rasvaisen ja sekaihon hoitoon sillä se tasapainoittaa ihoseebumin muodostusta. Useampia hivenaineita (magnesium, rauta, kalkki, kalium, natrium) ja silikaatteja (piitä) sisältävä rassuli on ihoa erittäin tehokkaasti puhdistava, kiinteyttävä, pehmentävä, kirkastava ja ihohuokosia supistava. Rassoul antaa volyymia ja kiiltoa hiuksille ja sitä käytetään myös shampoona.

Helianthus annuus (Sunflower) seed oil: Auringonkukansiemenöljy LUOMU. Kasviperäinen. Auringonkukka on kotoisin Pohjois-Amerikasta. Se on hyvin monikäyttöinen, sekä öljy- että koristekasvina laajasti viljelty lajike. Auringonkukansiemenöljy on yksi tärkeimmistä monityydyttämättömiä rasvahappoja sisältävistä kasviöljyistä. Sen koostumuksesta yli 50% muodostuu linoleiinihapoista (omega-6). Se sisältää lisäksi runsaasti tokoferolia eli E-vitamiinia (antioksidantti). Auringonkukansiemenöljy ravitsee, kosteuttaa ja uudelleenrakentaa ihoa sekä suojaa sitä lyhyiltä UVA säteiltä.

Hippophae rhamnoides: Tyrni. Tyrni on piikkipensas joka kasvaa aurinkoisilla, niukkaravinteisilla paikoilla ja kestää hyvin karuja oloja. Lääkinnälliset ja kosmeettiset ominaisuudet: Erittäin harvinainen palmitiinihappo sekä karotenoidi tekevät tyrnistä tehokkaan mm. palovammojen, ekseeman ja atooppisen ihottuman hoidossa. Tyrnin sisältämä runsas tokoferoli eli luonnon E-vitamiini (antioksidantti) vähentää uloimman ihokerroksen  solujen hapettumista ja siten ihon ennenaikaista vanhenemista. Tyrniöljyn säännöllinen käyttö pitää ihon kauniina ja vähentää kovettumien sekä ryppyjen syntymistä.

Hydrogenated cocoglyceride: Kasviperäinen. Palmuöljystä jalostettava vaha joka siloittaa ihoa ja estää sen kosteuden haihtumista.

Hydrogenated cocoglycerides/palm oil: Kookosöljy. Kasviperäinen. Ihoa pehmentävä, siloittava ja kosteuttava vaha.

Hydrogenated stearyl olive esters: Kasviperäinen. Oliivista uutettu vahamainen rasva-aine jolla on oliiviöljyn kanssa samoja ihoa hoitavia ominaisuuksia. Erinomainen ihon pehmentäjä.

Hydrogenated caprylyl / hexyl olive esters: Kasviperäinen. Ihoa pehmentäviä, siloittavia ja kosteuttavia vahoja.

Lavandula angustifolia water: Laventelin kukkavesi LUOMU. Kasviperäinen. Laventelia on viljelty Ranskan Provencessa jo Antiikin ajoista asti. Roomalaiset lisäsivät laventelin kukintoja kylpyveteensä tuoksua antamaan josta kasvin nimi laventeli (ransk. lavare = lat. pestä). Laventelin kukkavedellä (Lavandula angustifolia tai Lavandula officinalis) on ihoa puhdistavia ja rauhoittavia ominaisuuksia. Sopii hyvin kaikille ihotyypeille.

Lavandula latifolia: Laventeli. Alunperin Persiasta ja Kanarian-saarilta kotoisin oleva laventeli levisi Ranskaan fokaialaisten mukana kuten viiniköynnös ja oliivipuut. Laventeli on pensasmainen kasvi joka kasvaa noin 20-60cm korkeaksi kuivilla kalkkipitoisilla mäenrinteillä Välimeren alueella. Lääkinnälliset ominaisuudet: 1700-luvulla laventeli luokiteltiin aivoihin vaikuttaviin lääkeaineisiin ja laventelia käytettiin rosmariinin tapaan hermostollisten sairauksien hoidossa. Laventelia käytettiin myös kylpyveden joukossa koska jo tuolloin tunnettiin laventelin antiseptiset ja rauhoittavat ominaisuudet.

Lavandula stoechas: Merilaventeli. Kasviperäinen. Merilaventeli on pieni pensasmainen Välimeren rannalla kasvava, ihmisen jo iät ajat käyttämä hyötykasvi. Lavendula stoechas:ia kutsutaan myös perhoslaventeliksi, ranskanlaventeliksi, espanjanlaventeliksi ja tupsupäälaventeliksi. Laventelien sukuun kuuluva merilaventeli muodostaa runsaasti kukkia. Väriltään violetit kukat ovat laventelin sukuisten kasvien suurimmat. Merilaventelia käytetään kosmetiikassa tehokkaan anti-age vaikutuksensa vuoksi. Ihosolujen uusiutuminen hidastuu vuosien myötä mikä saa aikaan epidermiksen paksuuntumisen siihen kerääntyvien kuolleiden ihosolujen määrän kasvaessa. A-vitamiinin esiaste (retinoli) edesauttaa ihosolujen uudistumista kiihdyttämällä ihosolujen muodostumista. Merilaventelissa on retinolin ihosolujen uudistumista kiihdyttäviä ominaisuuksia. Merilaventelilla on sekä öljy että vahamuodossa käytettynä erittäin tehokas anti-age vaikutus.

Lilium candidum: Madonnanlilja. Madonnanlilja tunnettiin jo menneissä Välimeren kulttuureissa. Tämä kaunis valkoinen, lempeätuoksuinen lilja kukki jo minoalaisen kulttuurin aikaisissa puutarhoissa.Kosmeettiset ominaisuudet: Madonnanliljaa on perinteisesti käytetty ulkoisten ihovammojen hoitoon. Alkoholissa tai oliiviöljyssä säilöttyjä madonnanliljan terälehtiä käytettiin muinoin antiseptisena ja arpeuttavana kääreenä pinnallisten palovammojen, naarmujen ja ihohalkeamien hoidossa.

Macadamia ternifolia: Makadamia-öljy LUOMU. Kasviperäinen. Makadamia-pähkinä on trooppisen, Australiasta kotoisin olevan puun hedelmä. Hedelmä sisältää erittäin runsaasti (80%) tyydyttämättömiä rasvahapoja, sekä mineraaleja (mm kalsiumia, fosforia), hiilihydraatteja, proteiineja sekä A-, B1- ja B2-vitamiineja. Runsas palmitiinihapon määrä suojaa soluja tehokkaasti hapettumiselta. Makadamian sisältämä palmitiinihappo omaa ihoa suojaavia ja ihosoluja uudistavia ominaisuuksia. Se onkin erinomainen anti-age tuote. Koostumuksensa ansiosta öljy imeytyy nopeasti ja tehokkaasti ihoon ja on siksi myös erittäin kosteuttava.

Magnesium aluminum silicate: Mineraaliperäinen. Savesta jalostetettu luonnollinen, geelimäinen aine. Parantaa tuotteiden koostumusta.

Mica: Mineraaliperäinen. Heijastaa UV-säteitä ja suojaa ihoa näin niiden haitalliselta vaikutukselta.

Microcrystalline cellulose: Kasviperäinen. Selluloosasta valmistettava aine. Käytetään emulsioiden koostumuksen tasapainoittamiseksi ja parantamiseksi.

Mineraalipitoinen lähdevesi, Sveitsin Alpeilta 1800 m korkeudesta Alpaderm käyttää tuotteidensa valmistuksessa poikkeuksellisen korkealaatuista lähdevettä.  Sveitsin Alpeilla, 1800 metrin korkeudessa sijaitseva lähde on yksi Euroopan korkeimmilla sijaitsevista mineraalivesilähteistä. Siitä saatava vesi on saasteetonta ja prosessoimatonta. Veden äärimmäinen puhtaus ja sopiva mineraalipitoisuus takaavat iholle hellimmän mahdollisen hoitovaikutuksen.

Nigella sativa: Mustakuminaöljy/ Ryytineidon siemenöljy/ Rohtoneidonkukka öljy. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Vähä-Aasiassa mustakuminaa kutsutaan yleisesti Habbat al Barakah:iksi eli siunatuksi siemeneksi. Mustakuminaöljyn lääkinnällisestä käytöstä on jäänyt runsaasti kirjallista tietoa jo faaraoiden ajan Egyptistä, muinaisesta Kreikasta sekä Intiasta (ajurveda). Mustakuminaa käytettiin mm päänsäryn, hepatiittien, erilaisten allergioiden, sieni- ja bakteeri-infektioiden, kuumeen, kylmettymisen ja yskän hoidossa sekä lymfa- ja ruuansulatusjärjestelmän ongelmissa. Nykylääketiede on löytänyt mustakuminan pienistä siemenistä puristetusta öljystä yli sata erilaista vaikuttavaa aineosaa, mm. eteerisiä öljyjä, hivenaineita, vitamiineja, entsyymejä, elimistölle tärkeitä rasvahappoja (omega-6 ja omega-3) sekä E-vitamiinia. Mustakuminaa on vuosituhannet käytetty myös kauneudenhoidossa. Muinaisen Egyptin hallitsijattaren Kleopatrankin kerrotaan hoitaneen ihoaan mustakuminaöljyllä. Öljyn antibakteerinen, tulehduksia rauhoittava ominaisuus tekee siitä erinomaisen ihonhoitoöljyn rasvaiselle ja epäpuhtaalle iholle. Mustakumina sopii myös erittäin hyvin rauhoittamaan ja vahvistamaan herkkää, ärtynyttä ja ohutta ihoa.

Octyldodécanol: Kasviperäinen. Kookos- ja palmuöljystä valmistettava ihoa pehmentävä öljy.

Oenothera biennis: Iltahelokkiöljy. Iltahelokki on kotoisin Pohjois-Amerikasta ja se levisi Eurooppaan laajemmalti vasta 1700-luvulla. Jo intiaanit havaitsivat iltahelokin lääkinnälliset ja ravitsevat ominaisuudet. Helokkiöljy uutetaan kukkakodan pienen pienistä ruskeista siemenistä. Kosmeettiset ominaisuudet:Runsaasti E-vitamiinia sekä välttämättömiä rasvahappoja, erityisesti arvokasta gammalinoleenihappoa (GLA) sisältävä  helokkiöljy suojelee ihoa tehokkaasti ennenaikaiselta vanhenemiselta. Rasvahapot auttavat ihon pintakerrosta säilyttämään luonnollisen kosteustasapainonsa ja suojaavat tehokkaasti ihosoluja. Helokki onkin ensiluokkainen ihon uudistaja; pehmentävä, revitalisoiva, uudelleenrakentava ja aidosti anti-age vaikutusta omaava ihoöljy.Helokkiöljy suojaa ja kosteuttaa niin rasvoittuvaa, kuivaa kuin normaaliakin ihoa. Se myös suojaa ihoa tehokkaasti ulkoisilta aggressiotekijöiltä kuten auringolta, kylmältä, tuulelta ja saasteilta.

Olea europea (olive) fruit oil: Oliiviöljy LUOMU. Kasviperäinen. Hellävarainen ja helposti imeytyvä oliiviöljy ei ärsytä herkkiäkään silmiä tai ihoa. Oliiviöljyä käytetään monissa erityyppisssä kosmetiikatuotteissa kuten esimerkiksi anti-age voiteissa, silmänympärysvoiteissa, vartalomaidoissa, käsivoiteissa, kuivan ja ärtyneen ihon tuotteissa sekä huulirasvoissa. Välimeren alueelta kotoisin olevan oliivipuun lehdet ovat pitkulaiset ja kiiltävät. Pienistä vaaleista kukista kehittyy joko vihreitä tai mustia oliiveja joista kylmäpuristamalla saadaan korkealaatuista, runsaasti aktiiviaineita sisältävää öljyä. Kosteuttavien, pehmentävien, ihoa uudistavien ja virkistävien ominaisuuksiensa ansiosta, oliivia on käytetty ihon nuorena säilyttämiseksi jo Antiikin ajoista asti.

Oleic / Linoleic / Linolenic polyglycérides: Kasviperäinen. Puolikiinteä, elimistölle tärkeiden rasvahappojen sekoitus. Koostumukseltaan ihon kanssa hyvin yhteensopiva aine joka helpottaa aktiiviaineiden ihoon kiinnittymistä ja imeytymistä. Paitsi erinomainen ihon pehmentäjä ja sen ennenaikaista vanhenemiselta estävä, myös erittäin tehokas ihon kosteuttaja sillä pystyy sitomaan itseensä painoonsa nähden kaksinkertaisen määrän vettä.

Oxycoccus palustris seed oil: Lakansiemenuute Pohjois-Euroopassa (Suomi, Ruotsi, Norja) kasvavan lakan siemenistä puristettu öljy sisältää runsaasti gamma-trienolia sekä elimistölle tärkeitä rasvahappoja (Omega-3 ja -6). Lakka on erinomainen antioksidantti ja ihon ennenaikaista vanhenemista estävä tuote.

Panax ginseng root extract: Ginseng juuri -uute. Kasviperäinen. Arvostettua lääkekasvia, Ginsengiä, on viljelty Aasiassa (mm Kiinassa ja Koreassa) jo vuosituhansia. Pitkään sen uskottiin tehoavan kaikkiin mahdollisiin sairauksiin ja siitä maksettiin painonsa verran kultaa tai jalokiviä. Ginsengillä oli monia nimiä sen mukaan mitä osaa kasvista käytettiin (Elämän kukka, Taivaan juuri jne). Juuri sisältää runsaasti mm B- ja C-vitamiineja, mineraaleja sekä muita tunnettuja, yleiskuntoa vahvistavia sekä mieskuntoa parantavia aineosia. Ginsengiä käytetään yhä edelleen mm. tasapainoittamaan ja vahvistamaan elimistöä, antamaan energiaa sekä alentamaan stressiä.

Phaeodactylum tricornotum (plankton) extract: Planktoniuute. Luonnosta peräisin oleva. Runsaasti mineraaleja ja hivennäisaineita sisältävä. Edesauttaa solujen yhdessäpysymistä.

Phytic acid: Kasviperäinen. Viljakasvien siemenissä kuten esim vehnässä yleisesti esiintyvä molekyyli. Omaa monia hyödyllisiä vaikutuksia kuten estää vapaiden radikaalien muodostumista ja suojaa näin ihoa niiden haitalliselta vaikutukselta. Vähentää myös iän myötä iholle usein muodostuvien tummien läiskien muodostumista sekä häivyttää jo olemassa olevia ihon pigmenttimuutoksia.

Porphyra umbilicalis extract: Punainen merileväuute. Kasviperäinen. Tehokas luonnon UVA–suoja. Kahden viikon pituisen, 20 koehenkilölle tehdyn tutkimuksen tulokset osoittivat selvästi punaisen leväuutteen suojaavan ihoa vähintään yhtä tehokkaasti kuin synteettiset UVA-suojat. Toisin kuin UVB-säteitä, UVA-säteitä on ilmakehässä jatkuvasti vuorokaudenajasta riippumatta. Onkin tärkeää suojata ihonsa hyvin tältä ennenaikaisesti ihoa vanhentavalta tekijältä. Punaisten merilevien valmistama mykosporine, on toistaiseksi kaikkein tehokkain luonnosta löytynyt UVA-suoja.

Potassium alum: Aluna-suola. Mineraaliperäinen. Aluna-suolaa on käytetty kauneudenhoidossa jo vuosituhansien ajan. Antibakteerisista ominaisuuksistaan ja tehokkaana deodoranttina tunnetulla alunalla on myös monia muita ihoa hoitavia ominaisuuksia ja käyttötapoja. Jauhemuodossa alunasta saa erittäin tehokkaan, ihoa kiinteyttävän, puhdistavan, pehmentävän ja ihohuokosia supistavan naamion.

Prunus amygdalus: Manteliöljy LUOMU. Kasviperäinen. Reilusti linoleiinihappoa sisältävä, erittäin pehmeä ja täyteläinen öljy. Puhdistaa ihon tehokkaasti sitä samalla kosteuttamalla, uudistamalla ja pehmentämällä. Sopii erityisen hyvin myös herkän ja pienten lasten ihonhoitoon.

Prunus armeniaca (Apricot) kernel oil unsaponifiables: Aprikoosivaha. Kasviperäinen. Aprikoosista saatava vaha jolla on useita ihoa hoitavia ominaisuuksia. Runsaasti A- ja E- (luonnon antioksidantti) vitamiineja sekä elimistölle tärkeitä rasvahappoja (oleiinihappoja, llinoleiinihappoja, omega-6) sisältävänä vaikuttaa ihoa pehmentävästi, ravitsevasti ja kosteuttavasti. Ehkäisee ihojuonteiden muodostumista sekä virkistää väsynyttä ihoa.

Punica granatum: Granaattiomenaöljy LUOMU. Ravinnoksikin käytettävä granaattiomena on kotoisin Persiasta. Sitä on viljelty Vähä-aasiassa ja Pohjois-Afrikassa jo 5000 vuoden ajan. Granaattiomena sisältää runsaasti foolihappoa ja polyfenoleeinihappoja. Sillä onkin huomattava antioksidanttivaikutus. Kosmetiikkatuotteissa granaattiomena uudistaa ihosoluja ja vähentää ihoryppyjä. Granaattiomena sisältää tärkeitä ravintoaineita kuten kuparia jota tarvitaan kollageenin muodostuksessa (proteiini jota tarvitaan soluseinämien ja rakenteen uudistamisessa). Useat kuparia sisältävät entsyymit auttavat kehoa suojautumaan vapailta radikaaleilta. Granaattiomena sisältää myös proteiinien aineenvaihduntaan osallistuvia B5- (pantoteiinihappo) ja B6-vitamiineja (pyridoxine) sekä rasvahappoja ja C-vitamiinia (antioksidantti).

Punica granatum sterols: Granaattiomenavaha. Kasviperäinen. Granaattiomenavaha sisältää samoja aktiiviaineita kuin granaattiomenaöljy. Vahamuodossa granaattia käytetään kosmetiikassa erityisesti ihoa pehmentävien ja kosteuttavien ominaisuuksiensa vuoksi. Se parantaa ja korjaa ihon suojaavaa kerrosta. Granaatin sisältämät sterolit pystyvät sitomaan itseensä painoonsa nähden kaksinkertaisen määrän vettä ja pystyvät täten tuomaan iholle kosteutta ja auttaa sitä säilyttämään kosteustasapainonsa.

Ricinus communis (Cator) oil: Risiiniöljy. Kasviperäinen. Trooppisilla alueilla kasvavan puun sormiliuskaisten lehtien sisältämän nesteen sanotaan edistävän vastasynnyttäneiden äitien maidoneritystä. Risiinin piikkisen siemenkodan sisällä on mantelimainen, 60 % painostaan öljyä sisältävä siemen. Afrikassa ja Antilleilla ihonhoitoöljyihin perinteisesti käytetty risiini siloittaa, suojaa, ravitsee ja pehmentää ihoa sekä auttaa ihoa, kynsiä ja hiuksia uudistumaan. Imeytyy nopeasti ihoon.

Rosa canina: Ruusuöljy LUOMU. Kasviperäinen. Ruusuöljy sisältää huomattavan määrän solujen uusiutumiseen ja niiden seinämien jäntevyyteen vaikuttavia monityydytömättömiä rasvahappoja. Ruusuöljy osallistuu myös ihon pinnan kauniina pysymiseen ja suojaa ihoa ennenaikaiselta vanhenemiselta.

Rosa damascena DISTILLATE: Ruusunkukkavesi LUOMU. Kasviperäinen. Erittäin aromaattista ruusunkukkavettä pidetään sisältämiensä kymmenien eri tehomolekyylien ansiosta parhaimpana kukkavetenä. Jo muinaisen Egyptin hallitsijatar Kleopatra käytti ruusunkukkavettä ihonsa hoidossa. Rose damascena ruusulajike on kotoisin Syyrian Damaskoksesta. Damaskoksen ruusua viljellään Bulgariassa, Turkissa ja Marokossa ja se on tärkeä viljelykasvi ja huomattava tulonlähde paikallisille asukkaille. Damaskoksen ruususta uutetaan kuuluisaa ruusu absolutia joka on parfyymin valmistajien himoitsema kallisarvoinen tuote. Ruusu on tunnettu Euroopassa ja Aasiassa jo pitkään ja sitä pidetään kukkien kuningattarena ja rakkauden symbolina. Vuosisatojen aikana tehokkuutensa osoittanut ruusuvesi on yhä tänä päivänä yksi luonnonkosmetiikan käytetyimpiä raaka-aineita. Ruusunkukkavesi kosteuttaa, puhdistavaa ja pehmentää ihoa. Lisäksi ruusunkukkavesi pienentää ihohuokosia, kiinteyttää ja hehkeyttää ihoa.

Saccharum officinarum (sokeriruoko): KATSO Acer Saccharum

Sesamum indicum (Sesame) seed oil: Seesaminsiemenöljy LUOMU. Kasviperäinen. Seesamia viljellään pääasiassa Intiassa. Kukkien siemenistä kylmäpuristettu kellertävä öljy sisältää runsaasti ravintoaineita. Iholla seesamiöljy imeytyy erittäin nopeasti. Kosmetiikassa seesaminsiemenöljyä käytetään sen ihoa suojaavien ominaisuuksien vuoksi. Seesaminsiemenöljy sisältää runsaasti tokoferolia eli E-vitamiinia (20-50mg/ 100g). Seesaminsiemenöljy sisältää myös ihoa pehmentäviä ei-saippuoituvia aineosia. Sen sisältämät sesamol- ja sesaminol-molekyylit tekevät seesaminsiemenöljystä ihoa uudelleenrakentavan ja ihon elastisuutta parantavan öljyn.

Silica: Mineraaliperäinen. Useista kasveista löytyvä mineraaliperäinen aine. Ihmisen elimistöstä magnesiumin jälkeen toiseksi eniten löytyvä hivenaine. Piitä on mm ihossa, luustossa, verisuontenseinämissä, aivoissa, lymfajärjestelmässä ja silmäkalvolla. Tärkeä ihon terveenä ja kauniina säilyttämisessä sillä välttämätön ihon jäntevänä pitävien kollageenin ja elastaanin muodostumisessa. Koko kehon toiminoissa vaikuttavan piin puutokset voivat aiheuttaa useita erityyppisiä sairauksia. Piin määrä ihossa vähenee 40-ikävuodesta alkaen ja piin väheneminen näkyy ihossa kuivumisena. Ihon kimmoisuus vähenee ja juonteita alkaa muodostumaan. Pii auttaa ihosoluja uudistumaan ja nopeuttaa ihon paranemista (akne, atooppinen ihottuma, sieni-infektiot, kutina).

Simmondsia chinensis: Jojobaöljy. Kasviperäinen. LUOMU. Jojoba on Keski- ja Etelä-Amerikan hiekka-aavikoilla kasvava pensaskasvi. Jojoban jopa 30m syvyyteen yltävät juuret pystyvät imemään itseensä minimaalisenkin kosteuden ja kestävät näin pitkän, jopa 12-18 kuukautta kestävän kuivuuden. Huoneen lämpötilassa nestemäiseksi muuttuvaa jojobavahaa saadaan pensaan siemenistä mekaanisesti puristamalla. Jojoban siemen sisältää jopa 60% öljyä. Kalifornian intiaanit käyttivät jojobaa moneen tarkoitukseen mm kylmettymisten hoidossa, synnytystuskien lievittämiseen, ruoanlaitossa sekä tietysti hiusten ja ihon hoidossa. Kosmeettiset ominaisuudet: Runsaan ei-saippuoituvien aineosiensa ansiosta jojobaöljy toimii antioksidanttina ja ehkäisee ihon ennenaikaista vanhenemista. Tämä öljy sopii erinomaisesti ihonhoitoon ja sitä käytetään erityisesti kuivan ja karhean ihon tasoittamiseen ja kiinteyttämiseen.Jojobaöljyn samankaltaisuus ihoseebumin rakenteen kanssa auttaa muodostamaan iholle sen normaalia kosteustasapainoa suojaavan kalvon. Jojoba stimuloi elastaani-synteesiä ja nopeutttaa ihon uudistumista sekä vähentää kosteuden häviämistä ihosoluista. Tämä tekee jojobasta erinomaisen tuotteen erittäin kuivalle ja karhealle iholle. Ravitseva, anti-age ominaisuuksia sisältävä ja ihon kosteutta uudistava öljy auttaa ihoa pysymään joustavana sekä pehmeänä. Jojobasta uutettava neitsytöljy lasketaan kemialliselta koostumukseltaan vahaksi. Rakeen muodossa jojoba on erinomainen kuorinta-aine sillä se osittain sulaa ihoon sitä samalla kosteuttaen ja raviten.

Squalene: Skualeeni. Kasviperäinen. Oliivista saatava erittäin puhdas kasviöljy. Kirkas ja juokseva, koostumukseltaan ihon kanssa hyvin yhteensopiva aine sillä yksi ihoseebumin ja ihon rasvaisen suojakerroksen rakennusaineista. Skualeeni on monikäyttöinen tuote joka levittyy ja imeytyy helposti ihoon. Se estää ihon kosteuden haihtumista ja tekee ihon pehmeäksi ja jänteväksi. Pehmeä, koskettaessa miellyttävältä eikä rasvaiselta tuntuva.

Stearic acid: Steariinihappo. Kasviperäinen. Kasveista valmistettu vahamainen rasva-aine. Kiinteyttää tuotteiden koostumusta ja osallistuu ihon luonnollista kosteustasapainoa suojaavan kalvon muodostukseen.

Sodium hyalurona: Hyaluronihappo. Bioteknologista alkuperää. Hyaluroonihappo on ihon soluista luonnostaan löytyvä, ihon kimmoisana ja kosteana pitävä aine. Hyaluroonihapon määrä ihossa vähenee iän myötä ja iho menettää kuivuessaan kimmoisuuttaan. Hyaluroonihappo pystyy sitomaan itseensä painoonsa nähden tuhatkertaisen määrän kosteutta ja parantamaan näin huomattavasti ihon kosteuspitoisuutta. Molekyylirakenteensa ansiosta muodostaa suojaavan kalvon iholle ja pystyy varastoimaan vettä ihoon ja pitämään ihon kosteuspitoissuuden korkealla. Aktivoi myös ihon kollageeninmuodostusta ja näin vaikuttaa ihoa kiinteyttävästi.

Sorbitol: Sorbitoli. Kasviperäinen. Kosteuttava, glyseriiniä muistuttava glukoosin johdannainen. Käytetään myös paksunnosaineena.

Sucrose acetate isobutyrate (Sucrose): Sokeri. Kasviperäinen. Sokerin johdannainen (ruokosokerin tai sokerijuurikkaan). Antaa huulipunalle ja huulikiillolle runsaan kiillon.

Talc: Talkki. Mineraaliperäinen. Jättää ihon pehmeäksi ja sileäksi. Antaa meikkituotteelle peittävyyttä.

Tilia plathyphyllos: Lehmuksenkukkavesi. Kasviperäinen. LUOMU. Euroopasta peräisin olevan lehmuksen kukat ovat vaalean keltaisia. Lehmuksenkukkavettä käytetään ihon rauhoittamiseen, rentouttamiseen ja jäntevöittämiseen. Se helpottaa punaista ja ärtynyttä ja herkkää ihoa. Lehmuksenkukkavettä on perinteisesti käytetty heleyttämään sameaa ihoa.

Tocopherol: Tokoferoli, E-vitamiini. Kasviperäinen. Ulkoisten agressiotekijöiden (esim aurinko) päästämiä vapaita radikaaleja vangitseva antioksidantti. Suojaa ihoa ennenaikaiselta vanhenemiselta. Vähentää ihoärsytystä.

Vaccinum myrtille: Mustikka KATSO Acer Saccharum

Verbena officinalis: Rautayrtin kukkavesi LUOMU. Kasviperäinen. Rautayrtin kukkavedellä on ihoa stimuloivia, pehmentäviä ja siloittavia ominaisuuksia.

Vitis vinifera (Grape) seed oil: Viinirypäleen siemenöljy LUOMU. Kasviperäinen. Flavonoideja sisältävä viinirpäleensiemenöljy suojaa verisuonten seinämiä ja rauhoittaa ihoärsytyksiä. Voidaan käyttää rajoituksetta kaikissa kosmeettisissa tuotteissa joko aktiiviaineena tai muuna koostumuksen osana. Viinirypäleen siemenet sisältävät rasvoja ja ei-saippuoituvia aineosia, kuten fenoleita (tokoferoli) ja steroideja. Runsaasti iholle ja soluille tärkeää linoleiinihappoa sisältävällä öljyllä on ihoa korjaavia ja uudistavia ominaisuuksia. Lisäksi pehmentää ja muodostaa suojaavan kalvon iholle. E-vitamiinipitoisuutensa vuoksi suositellaan käytettäväksi ohuiden, rasvoittuvien, hentojen tai vahingoittuneiden hiusten hoidossa sekä vanhenevan, rasittuneen ja stressaantuneen ihon että herkän silmänympärysihon hoitoon.

Zea Mays: Maissitärkkelys. Kasviperäinen. Väli-Amerikasta kotoisin olevasta maissista valmistettu jauho.

Zinc stéarate: Sinkkistearaatti. Mineraaliperäinen. Sinkkistearaattia käytetään meikkituottteen leviävyyttä lisäämään. Parantaa myös meikkituotteen ihoon kiinnittymistä.

Xanthan gum: Ksantaanikumi. Bioteknogista alkuperää. Emulsioiden paksunnosaine ja stabilisaattori. Helpottaa tuotteiden levittävyyttä.


Synteettiset raaka-aineet

Alla olevasta listasta löytyvät sekä Elysambren että Couleur Caramelin tuotteissaan käyttämät synteettisiksi laskettavat säilöntäaineet. Synteettisenä pidetään raaka-ainetta jota ei enää sellaisenaan luonnosta löydy vaikka alunperin olisikin luonnon raaka-aineista valmistettu. Oheisia raaka-aineita käytetään koska korvaavia luonnollisia raaka-aineita ei ole vielä löytynyt. Couleur Caramel tekee kuitenkin jatkuvaa kehitystyötä ja muuttaa tuotteidensa koostumuksia aina kun löytää synteettisiä säilöntäaineita korvaavia luonnon raaka-aineita. Yksikään alla mainituista aineosista ei ole terveydelle haitallinen tai vaarallinen ja ne ovat kaikki Ecocertin BIO-sertifioinnin kriteerit täyttäviä.

Totuus kosmetiikasta –kirjan kirjoittaja Rita Stiens on arvoinut kirjansa lopussa kosmetiikassa yleisesti käytettyjä ainesosia. Hänen käyttämänsä arvosanat ovat:
– erinomainen
– hyvä
– tyydyttävä
– välttävä
– heikko
– ala-arvoinen

Couleur Caramel

Ascorbyl palmitate:   (Kynsien hoitoöljy) Synteettinen. C-vitamiinin johdannainen ja erittäin tehokas antioksidantti. Arvosana erinomainen / Rita Stiens.

Bentzyl alcohol:   (Meikkivoide, pohjustusvoide, puhdistusmaito) Synteettinen. Ecocertin sallima säilöntäaine. Arvosana hyvä / Rita Stiens.

Dehydroacetic acid:   (Puhdistusmaito) Synteettinen. Ecocertin sallima säilöntäaine. Arvosana erinomainen / Rita Stiens.

Panthenyl triacetate:   (Kynsien hoitoöljy) Synteettinen. B5-vitamiinin johdannainen, edistää ihosolujen uusiutumista. Arvosana erinomainen / Rita Stiens.

Polysorbate 20:  (Eyeliner) Synteettinen. Emulgointiaine. Arvosana heikko / Rita Stiens.

Retinyl palmitate: (Kynsien hoitoöljy) Synteettinen. A-vitamiinin johdannainen, antioksidantti ja ihosolujen uusiutumista edistävä aine. Arvosana erinomainen / Rita Stiens.

Sodium benzoate:  (Kasvovesi) Synteettinen. Ecocertin sallima säilöntäaine. Yleisesti elintarvike- ja lääketeollisuuden paljon käyttämä säilöntäaine. Arvosana hyvä / Rita Stiens.

Sodium hydroxide(Maskara) Synteettinen. Tuotteen pH:ta tasoittava aine. Arvosana hyvä / Rita Stiens.

Sodium hydroxymethylglycinate:  (Eyeliner, Maskara) Synteettinen. Säilöntäaine. Arvosana tyydyttävä / Rita Stiens.

Alpaderm logoL'ateriel des Deloces logocharme_logo_minCouleur Caramel logoHonore des Pres logoKure Bazaar logo